.png)
Huskyajelulla Ranskan maaseudulla
Ensimmäisellä reissullani Niortiin kuulin huskyajeluista ystävälliseltä taksikuskilta. Huskyajelu Ranskan maaseudulla kuulosti niin eksoottiselta, että buukkasin sen heti ensimmäiselle ryhmälleni. Olipa kokemus!
Taksimme vei meidät maaseudun pikkukylien ohitse huskypaikkaan, ja me jäimme odottamaan huskyisäntiämme hieman neuvottomina. Koirat haukkuivat hullun lailla aidan takana valtavalla pihalla, ja jostain kymmenien metrien päästä huskyisäntä huuteli että tulkaa tänne vaan! Minä en todellakaan aikonut avata porttia. Mielessäni näin kuinka kymmenet koirat syöksyisivät portista omille teilleen tai että minä jäisin koirien ympäröimäksi tai vielä pahempaa, asiakkaani saisivat sätkyn. Odotimme siksi kiltisti muka ranskaa ymmärtämättä, kunnes huskyisäntämme tuli avaamaan portin ja käveli hieman huvittuneena kanssamme lähtöpaikalle.
Koirat mekastivat kuin viimeistä päivää, tempoilivat innoissaan hihnojen kummallekin puolelle, ja vielä ei oltu ajettu metriäkään. Meitä oli 6 henkeä, 3 kummassakin jostakin traktorin penkistä värkätyssä avoimessa ajopelissä. Mutta kun viimein lähdettiin, haukunta loppui kuin seinään ja tehokas ajo alkoi. Koiria oli 12 kummankin ajopelin edessä. Siitä vaan portista syrjäiselle maantielle! Rymistelimme lehmien ja lampaiden ohi peltoja viistäen hurjaa vauhtia. Yhtäkkiä ensimmäisen ajopelin johtokoira näki kanin, ja alkoi vetää vasemmalle pellolle koko laumaa, joka myöskin oli hyvin kiinnostunut mokomasta pupusta. Vähän meitä nauratti! Kuskimme huusi kovaa ”à droite, à droite” eli oikealle, oikealle, ja johtokoira palasi ruotuun.
Koirat juotettiin paussilla, ja me vedimme henkeä. Meno oli riemukasta, todella vauhdikasta ja hurjan hauskaa. Olimme menossa vierailemaan rauniolinnaan, ja ajattelin, että olisi juhlallista tulla linnan pihalle huskyjen vetäminä. Ihan siihen ei päästy, linnalle on nimittäin jyrkkä mäki, joka olisi ollut koirille liikaa. Mutta linnan alapihalle kuitenkin päästiin, ja oikein komiasti!
